Statcounter

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Nato- ja länsimieliset suomalaiset upseeri-terminaattorit: ”Tervemenoa alimpaan helvettiin koko Venäjä”.



Aivan viime päivinä helmikuussa 2015 ovat useammat suomalaiset toimiupseerit ja evp. upseerit päästäneet sisäisen terminaattorinsa valloilleen ja ilmaisseet toivekuvansa Venäjän tuhosta. Samaiset upseerit ovat jo aiemmin osoittaneet kyseenalaista menettelyä. Nyt kuitenkin into näyttää vain voimistuneen.


URUP hallituksen jäsen, Järvenpään Rintamaveteraanit ry:n johtokunnan jäsen, Turvakurssin Killan ja Vääpelikillan johtokunnan jäsen sekä Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen kouluttaja, yliluutnantti Esko Sarkanen on jo aiemmin ilmoittanut viehtymyksensä sellaisille diskriminoiville toimille, joissa demokratia tukahdutetaan, jos ja kun äänessä olisivat Kreml-mielisiksi tulkitut henkilöt Suomessa.[1] Esimerkiksi17.5.2014 Sarkanen liittyi pateettisesti everstiluutnantti Torsti Sirénin unelmaan vapauksien rajoittamisesta ja ”virolaisesta käytännöstä”, jossa ”toi porukka on ainakin Viron puolella bannissa, ei tule edes viisumia. Miten tämä on Suomessa mahdollista?”[1]


Yliluutnantti Esko Sarkanen osallistui myös siihen kokonaiseen leegioon suomalaisia pirullisia ihmisiä, noin puolisen sadan tyypin joukkoon, joka ilmoitti tykkäämisensä Torsti Sirénin kirjoittamille FB-herjoille ja epäluulon kylvölle meikäläistä ihmispoloa vastaan lokakuussa 2014. Silloin tuohon herjaajien tykkääjiin ilmoittautuivat myös jopa Trafin – Liikenteen turvallisuusviraston – yksikönpäällikkö, Ilmailuhallinnon turvapäällikkönä toiminut, kommodori evp. Kauko Lehtinen, Tammenlehvän Perinneliiton toimitusjohtaja, eversti evp. VTM Pekka Holopainen, Naton kansainvälisissä COE CSW –operaatiossa Suomen laivastosta komentaja Pasi Lintuaho, maanpuolustuksen taistelutoiminnan johtamisjärjestelmien uudistamishanketta johtanut everstiluutnantti Antti Pyykönen sekä  Brysselissä EU-edustustossa osastoesiupseeri everstiluutnantti Kai Kyösti Kaltiainen.


Yliluutnantti Esko Sarkanen keskusteli everstiluutnantti Torsti Sirénin Facebook-sivulla viritetyn aiheen mukaisesti ja totesi 22.2.2015 kello 21:02, että tietyt suomalaiset nimeltä mainitut ihmiset – meikäläinen allekirjoittanut mukaan lukien – olisivat venäläismielisiä ”sontaläjiä”. Hänen uskonsa olisi vain vahvistunut entistä venäläisvihamielisemmäksi:  ”40 vuotta olin niitten [venäläisten] kanssa tekemisissä. Koskaan en luottanut. Koskaan ei tarvinnut katua”. Sarkanen huomautti suorasuisesti, että Venäjältä hän ei tunne yhtään hyvää ihmistä: ”Minä en tunne sieltä yhtäkään hyvää ihmistä. Tietysti voi siellä hyviäkin ihmisiä olla mutta parempi pitää ’professional Distance’”. Kirjoituksessaan 22.2.2015 kello 21:10 Sarkanen ivailee ja piruilee myös ”ikuisella paskanpuheella”, kuten hän kutsuu sitä yleistä hienotunteisempaa selitystä, jossa hallitus nimetään huonoksi mutta kansa tosi hyväksi, kansa olisi vain johdettu harhaan. Torsti Sirén on virittänyt edellä kuvatun keskustelun Facebook-sivullaan moitteillaan Suomi-Venäjä -seuraa, Keskustaa, Paula Lehtomäkeä ja Paavo Väyrystä vastaan: nyt olisivat jo ikäänkuin maanpuolustuksellisesti epäluotettavia nekin ihmiset, jotka tahtovat säilyttää edes jonkinlaisen keskustelukyvyn ja -yhteyden Venäjän kanssa!


Helsingin reserviupseerien Pioneeriosaston 1. varapuheenjohtaja kapteeni Jukka Rusila, Suomen Sotilas –Facebook-sivullekin kirjoitteleva tyyppi, on näyttänyt toistuvasti jo aiemmin sotilaan halussaan nautintoa ja kiitollisuutta Torsti Sirénin moninaisille vihaisille sanoille. Nyt kapteeni Rusila on jo hetimiten tykkäämässä yliluutnantti Esko Sarkasen russofobisesta vihakirjoittelusta, jonka mukaan yhteenkään venäläiseen ei olisi aiheellista luottaa, koska yhtään hyvää venäläistä ihmistä ei hän olisi ikinä tavannut, vaikka neljäkymmentä vuotta olisi tehnyt työtä heidän kanssaan.






Janne Vaahtovuo, jonka upseerin arvo on miehen itsekorostuksen vuoksi jäänyt sosiaalisessa mediassa epäselväksi (ehkä hän on vain yliluutnantti eikä edes kapteeni, jollainen rouva Vaahtovuo on kuitenkin), vaatii epäluuloa virittävässä propagandan hengessään 12.2.2015 kello 9:40 Suomen Suojelupoliisia SUPO tutkimaan Janus Putkosen toimintaa. Herra Vaahtovuo toimi aiemmin yliluutnanttina RUK:n kouluttajana Haminassa. 5. toukokuuta 2014 hän oli vaimonsa kapteeni Eerika Vaahtovuon kanssa vaatimassa, että meikäläinen suomalaismies jäisi kokonaan Venäjälle ja tekisi siten ”palveluksen Suomelle”. Hänen mukaansa tuskin kukaan Suomeen minua kaipaa. Eerika Vaahtovuo vaati tuolloin, että minun ei pitäisi ”roikkua Suomessa”, jos kerran tulkitsen ”kaiken venäläisittäin”. Jori Nieminen määrittelee 12.2.2015 kello 10:32, että ”Suomen Putinistit Putkonen, Bäckman, Molari jne. ovat kaikki jonkin sortin peräkammarin poikia”. Hän on myös vaatimassa näitä henkilöitä pois Suomesta. Kaiken kaikkiaan nämä edellä kuvatut vaatimukset ilmentävät perustuslailliseen demokratiaan sopimatonta yksiäänisyyttä, jossa suomalainen poliittinen oppositio ja mainittujen kiivaimpien länsimielisten upseerien kriitikot leimataan suorastaan maanpetoksellisiksi ihmisiksi ja Suomesta karkotettaviksi vihollisiksi ilman kuitenkaan mitään asiallisia perusteita tuohon leimaamiseen ja karkotukseen.



Kapteeniluutnantti, sotatieteiden maisteri Lauri Luttinen on joskus aiemmin jopa aiheellisesti moittinut Vihreiden ydinvoimapolitikointia epäisänmaallisuudesta ja saanut sen tähden oudon kovia syytöksiä toisilta upseereilta Torsti Sirénin Facebookissa - ikään kuin lausumansa kritiikin tähden hän olisi sortunut suomettuneeksi rähmällään Venäjään. Mutta toisaalta tuo itselleni entuudestaan täysin vieras Lauri Luttinen putkahti syksyllä 2014 aivan kuin täydestä tyhjästä vahvistamaan herra Vaahtovuon hyökkäyksiä meikäläistä vähäosaista suomalaismiestä vastaan, kun tämä kirjoitti pitkät tarinansa minun Facebook-sivulleni. Samainen kapteeniluutnantti Luttinen kirjoitteli myös Torsti Sirénin sivustolle tykkäämisiä tämän herjaaville lauseille yhä vähempiosaisemmaksi romahtanutta meikäläistä suomalaismiestä vastaan.[2][4] Mutta mikä pahinta, niin aivan äskettäin 22.2.2015 kello 15:15 kapteeniluutnantti, sotatieteiden maisteri Luttinen päästi sisäisen terminaattorinsa valloilleen, kun himosi Venäjälle tuhoa: ”USA:n järjestelmällinen työskentely Neuvostoliiton tuhoamiseksi vuosikymmeniä ilman aseellisen voiman käyttöä NL:a vastaan oli koko maailmalle hyväksi. - - - Soisin näkeväni sen uudelleen Venäjän polvilleen laittamisen muodossa”.


Vielä kuin takeeksi ja vakuudeksi toiveensa jälkeen kapteeniluutnantti Lauri Luttinen kirjoitti 22.2.2015 kello 17:34, että ”toivon Venäjälle sitä samaa, mikä kohtasi NL:kin: konkurssi. Tervemenoa alimpaan helvettiin koko maa”. Herra Luttinen kirjoittaa 22.2.2015 kello 21:12, että Venäjä on Suomen naapurina ”huonoin mahdollinen”, - ja saa määritelmälleen tykkäyksiä lajitovereiltaan. Vastaavaa halveksuntaa osoittaa myös Maanpuolustuskorkeakoulun ex-Strategialaitoksen ex-johtajasta sotadosentiksi tippunut everstiluutnantti Torsti Sirén, kun hän 23.2.2015 kello 18:57 sanailee, että Venäjä on itäinen barbaarialue, ”itäinen barbaricum”. Sirén kirjoittaa Facebook-sivulleen 22.2.2015 kello 21:11, että ”meillä ja aika monella muullakin on aika paska naapuri”.




Sotaherra Torsti Sirén on myös törkyturpien tai törky-upseerien verkkosivustolla ”Verkkomeedio” eräs keskeisimmistä aktivisteista. Jo sekin osoittaa suomalaisten länsimielisten upseerien häiriintynyttä suhdetta sisäiseen terminaattoriinsa, että he viihtyvät tuollaisella sivustolla. Kyseisellä sivustolla Sirén rukoilee ”järkeä ja selkärankaa, jotta voisimme suojautua Putinin aggressiolta, ja jotta saisimme voimaa taistella henkisesti ja fyysisesti Putinin pahuutta vastaan” (19.2.2015 kello 14:41. Ateistina tunnetun Sirénin rukous saa valtavasti tykkäämisiä.



Kaikki upseerit eivät ole kuitenkaan täynnä ryssävihaa tai vihaa ylipäätänsä. Myönteisenä poikkeuksena on mainittava Puolustusvoimien pääesikunnan suunnittelusektorin johtaja, majuri, sotatieteiden maisteri Vesa Huopana, joka huomauttaa perustellusti karusta elämänkokemuksesta: hän joutui itse todistamaan venäläisen ystävänsä kokemasta syrjinnästä Helsingissä Yliopiston Apteekissa. Huopana mainitsi 22.2.2015 kello 22:31 tästä kokemuksesta Torsti Sirénille, joka ei näyttänyt lainkaan vilpittömästi ja rehellisesti kuvailevan suvaitsevaksi, demokraattiseksi ja liberaaliksi määritellyn Suomen ryssäfobisia lieveilmiöitä, joita syntyy ryssävihaa pursuavan julkisuuden johdosta. Huopana sai kuitenkin pian kokea Facebookissa vastarintaa, esimerkiksi kapteeni Eerika Vaahtovuon kirjoitellessa puolustuksia tiukoille asenteille venäläisiä vastaan. 22.2.2015 kello 23:38 Huopana lausui kiivaan keskustelun jälkeen johtopäätöksensä: ”Vanhempana ammattisotilaana toivon, että tekin elämässänne aina puolustatte ja pidätte ystävienne puolta oli heidän kansallisuus, sukupuoli, etnisyys, varallisuus, uskonto, sukupuolinen suuntautuminen, poliittinen ideologia tai mikä tahansa mitä tahansa jos he ovat YSTÄVIÄNNE. … Ja ystävyyden me kaikki osaamme varmaan määrittää ilman muiden siihen puuttumista”.





Sisäistä terminaattoriaan toteuttava upseeri on väärin sotilasuralle valittu henkilö. Valitettavasti tuhoamisvimmassa olevat suomalaiset upseerit ovat päästäneet halunsa vapauteen, kun nyt he ovat kokeneet mahdollisuuden hihkua julkisesti innostaan Washingtonin ja Naton puoleen, joita he kuvaavat lyhyesti idealisoidulla sanalla ”West”. Minun mielessäni hyvä upseeri pitäisi olla herrasmies, sivistynyt ja maltillinen rauhanpuolustaja.  Muistan sellaisen perhetutun Venäjältä: tuo VDV-upseeri – myös kasakkapäällikkö – oli myös tukemassa Krimin väestön mahdollisuutta itsemääräämisoikeuteen. Hän on ollut myös tekemässä valintoja, kun uusia VDV-ammattilaisia valitaan Venäjän armeijaan. En voi mitenkään uskoa, että silloin etsittäisiin sisäistä terminaattoria ja sen vapauttamista. Kova ja kestävä tulee olla, mutta ei tuhoamisvimmassa niin kuin nämä edellä kerrotut suomalaisupseerit ovat tällä hetkellä.


Muistan viime kesän, kun perhetuttu VDV-upseeri, erittäin järeän kokoinen väkevä mies ilmaisi itseään illanvietossa yhdessä vaimonsa kanssa: hän lauloi pikemmin rakkaudesta kuin tuhosta. On muistettava, että tämä VDV-upseeri on ollut ihan oikeissa upseerien tehtävissä toisin kuin suomalaiset konttori-upseerit, jotka näkevät verta vain vuosittaisessa terveystarkastuksessa terveyssisaren neulan kärjessä. Nämä suomalaiset konttori-upseerit, jotka pääasiassa myös antavat enemmän vatsansa kasvaa ja kasvojensa pöhöttyä oluella ja viinaksilla kuin lihastensa vahvistua kovalla työllä, kuitenkin himoitsevat verta ja tuhoamista, kun taas tuo perhetuttu, kovissa tehtävissäkin ollut VDV-upseeri tahtoo rauhaa ja rakkautta. Vissi ero!


Erästä kasakkojen romanttista laulua voisikin muistaa yhä uudestaan sen sijaan että eksyisi suomalaisten länsimielisten konttoriupseerien verenhimoisiin tuhoamisnäkyihin, jollaiset eivät ole koskaan tuoneet sen enempää Suomelle kuin ns. Lännelle mitään hyvää: Vuonna 1945 Ts. Solodar (Цезарь Солодарь ) sanoitti ja D. Pokrass (Покрасс Д.) sävelsi laulun ”Kasakat Berliinissä” («Казаки в Берлине»).  Solodar on kertonut, että Berliinissä varhain aamulla 9.5.1945 kello yksi hän oli Berliinin eräässä kaikkien vilkkaimmassa risteyksessä: ”Yhtäkkiä siellä kuului hevosen kavioista kolinaa”: ”Näimme lähestyvän ratsuväen. Nämä olivat kasakkaratsuväen joukko”. Runoilija näki, että liikenne pysähtyi ja avoimesti hymyilevä tyttö huusi kasakoille: ”Tulkaa ratsuväki! Älkää viipykö!” . Komentaja antoi kasakoille käskyn kiirehtiä, mutta komentaja kuitenkin kääntyi ja vilkutti hyvästiksi tuolle tytölle. Itse laulu kertoo neidon rakkaudesta ja sotilaan kaukaisesta kodista.

Jokainen kuunnelkoon tämän iloisen, viisaan ja romanttisen laulun "Kasakat Berliinissä" makunsa mukaan: Freedom! Tässä on kolme musiikkivideota erilaisia mieltymyksiä tyydyttämään.






JÄLKIKIRJOITUS:

Mielestäni kaikkien yksilöiden ja erityisesti vaikutusvaltaisten vihan toivotuksille naapurivaltion tuhoamiseksi tulisi olla nollatoleranssi. Miksi tuhon puheesta on tullut suvaitumpaa kuin ystävyyden puheesta?

[1] Torsti Sirén uhkailee vastustajiaan kostolla ja ikuisella työttömyydellä Suomessa http://juhamolari.blogspot.fi/2014/05/torsti-siren-uhkailee-vastustajiaan.html

[2] Puolustusvoimien ja UM:n virkaoikeuksien hämärää käyttöä http://juhamolari.blogspot.fi/2014/10/puolustusvoimien-ja-umn-virkaoikeuksien.html

[3]

Vastoin Haminan upseerien käskyä: Pitkäaikaistyötön palasi iloisesti Suomeen http://juhamolari.blogspot.fi/2014/05/vastoin-haminan-upseerien-kaskya.html

[4] Ilta-Sanomat: Mikä pysäyttäisi Putinin. Asiantuntijat tilanteesta: ”Talvisodan asetelmat”. http://juhamolari.blogspot.fi/2014/09/ilta-sanomat-mika-pysayttaisi-putinin.html


KIRJOITTAJA on riippumaton, sitoutumaton suomalainen mies, ihan pelkästään ihminen, joka ei tahdo Suomen valtion tekevän taas niitä virheitä, joita sotiin johtanut epäonnistunut politiikka ilmensi. Suomalaisten ei pidä ajatella sen enempää Amerikan Yhdysvaltojen, Euroopan Unionin kuin Venäjän Federaation intressien tyydyttämistä, vaan Suomen omaa etua tässä maailmassa ja tässä ajassa.





Juha Molari, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Avoin kirje Iivi Massolle ja Toomas H. Ilvekselle Delfi-julkaisun 6.2.2015 hyökkäyksen johdosta

Arvoisat virolaiset johtajat, valitan jo heti alkuaan, että kirjoitan suomeksi: en osaa eestin kieltä, enkä englannin kielestä tykkää ja myös olen olettanut, että teistä ei tuntuisi hyvältä, jos kirjoittaisin venäjäksi teille.

Sähköposti lähetetty 8.2.2015 kello 14:17 Suomen aikaa.

Viron presidentin kanslian sivustolla Viron presidentin neuvonantajaksi esitelty Iivi Masso hyökkää rajusti 6. heinäkuuta 2015 Delfi-julkaisussa kuutta suomalaista yksityishenkilöä vastaan: http://www.delfi.ee/news/paevauudised/arvamus/iivi-anna-masso-infosojast-naabrite-soprusest-ja-sellest-mida-on-meil-soomelt-oppida?id=70736909


Ote Iivi Masson hyökkäyksestä 6.2.2015.
 Minua Suomessa syntyneenä suomalaisena Suomen kansalaisena harmittaa, että tämä ei ole edes Masson ensimmäinen offensiivi suomalaista kansalaisyhteiskuntaa ja sen mielipidevapautta vastaan. 

Meillähän on Suomessa ollut sellainen perustuslaillinen kulttuuri, että ihminen ei leimaudu ”vieraan vallan vaikuttaja-agentiksi”, vaikka hänellä olisi vähän enemmän myönteinen näkemys Venäjästä kuin mitä Washingtonin ja Brysselin voimakkaimmilla russofoobikoilla. 

Olen kokenut jopa sellaistakin suomalaisen uutisoinnin perusteella, että jopa Viron presidentti Toomas Henrik Ilves olisi tahtonut huomattavasti vaikuttaa suomalaiseen kansalaismielipiteeseen ja negatiivisesti meidän perinteisiin hyviin venäjäsuhteisiin. Sekin tuntuu perin oudolta. 

 Suomalaiseen mediaan en voi kuitenkaan varmuudella luottaa tässä uutisoinnissa: ehkä media on etsinyt vain sensaatioita.

Tietysti olen ääneen miettinyt ja jopa ehkä vähän paheksunut Teidän eräitä interventioitanne suomalaiseen mielipideilmastoon, sillä Suomessahan ei pitäisi olla mitään syytä vihata Venäjää tai pelätä venäläisiä: meillä on hyviä muistoa työllisyyden ja kulttuurin kukoistuksesta, kun ystävyys ja yhteistyö olivat toimivat ja asianmukaiset ison itäisen naapurimme kanssa. Edelleen Venäjä on hyvä ja ystävällinen naapuri. 

Suomalaisista hyvistä venäjäsuhteista johtuen olen kummastellut sitäkin, että kenen etua Teidän lausahduksenne Suomea vastaan edistävät. Eivät ne ainakaan mitenkään tue Viron etua, tuskin edes Suomen kansan mielipidettä. 

Niin olen järkeillyt sitäkin, että mielipiteenne olisi jopa Washingtonista tai jostain muualta ”Lännestä ” tilattuja. 

Pyydän vilpittömästi anteeksi, mikäli olen erehtynyt näissä pohdiskeluissani: teidän varoituksenne Suomea vastaan ovat vain niin selittämättömiä, jopa yliluonnollisia, kun minä olen itse vain tavallinen suomalaismies, joka ei näe mitään uhkaa Venäjässä.

En ota kantaa kaikkia yksityiskohtia ja erikoisuuksia vastaan, joita Iivi Masso kirjoittelee Delfin julkaisussa 6. heinäkuuta 2015, mutta haluan vain omalta osaltani tarkentaa ilmeisiä mokia, joita niinkin korkeassa vaikuttavassa asemassa oleva henkilö pitää sielunsa syvyyksissä Viron presidentin hallinnossa.

 En tahtoisi, että Virossa kukaan muodostaa väärän mielikuvituksen minua vastaan. Vielä vähemmän tahtoisin, että Viron presidentin neuvonantaja suojelee sielussaan vääriä kuvitelmia.

Minä olen ollut jo puoli vuosikymmentä työtön suomalaismies. Olen tavallinen mies, jonka tukena ei ole edes suvun omaisuuksia.  

Vapaa-ajan hupina kirjoittelen joskus kommentteja internetin blogeihin ja Facebookiin, mutta tämä toiminta ei ole mitenkään poliittisesti ohjelmoitua ja tilattua.

 Jo puoli vuosikymmentä olen intensiivisesti etsinyt töitä. Tämänkin vuoksi olen erittäin harmissaan, että Iivi Masso levittää kummallista leimaa suomalaista yksityisihmistä vastaan. 

Väärä leimaaminen ja mustamaalaminen häiritsee yhä edelleen minua, kun tahtoisin löytää työtä ja toimeentuloa. 

 Ehkä tilanteen ymmärtämiseksi voisitte kuvitella niitä tuhansia Virosta saapuneita työntekijöitä, työttömiä tai perheenäitejä tai perheenisiä, jotka Suomessa elävät elämäänsä: yhdellä on yksi mielipide, toisella toinen, kolmannella ei mitään mielipidettä, mutta olisi hyvin häikäilemätöntä, jos Suomen tasavallan presidentin kansliasta tai muusta vaikutusvaltaisesta asemasta joku henkilö nostaisi yllättäen jonkun sellaisen virolaisen ihmisen esille ikään kuin amerikkalaisena agenttina Suomessa.

Iivi Masso linkittää minun nimeni Johan Bäckmanin, Leena Hietasen, Abdullah Tammen, Sami Lotilan sekä Risto Vuorisen väitettyyn ”propagandaan” ja ”pieneen äänekkääseen armeijaan”. 

Näitä henkilöitä en kovin tarkkaa tunne, joten en voi sanoa linkityksen tarkoituksellisuudesta kovin paljon. 

Vaikka julkisuudessa on toistettu erilaisia villejä juoruja, niin en kuulu edes Suomen antifasistiseen komiteaan, en Maailma ilman natsismia –ihmisoikeusjärjestöön, en RISI:n organisaatioon, en kuulu mihinkään poliittiseen puolueeseen jne. 

En ole edes kommunisti , enkä ole koskaan ollut, eikä itse asiassa minulla ole mitään sympatiaa mitään poliittista liikettä kohtaan. Olen vain ihminen. 

Olen nähnyt Johan Bäckmanin, Leena Hietasen ja Abdullah (Risto) Tammen ehkä muutaman kerran koko pitkän elämäni aikana. Luultavasti tekin olette nähneet useammin. Bäckmanin ja Hietasen olen nähnyt kasvotusten noin 3 vuotta sitten. Tammen olen ehkä nähnyt toista vuotta sitten. En muista niin tarkasti. 

Sami Lotilaa ja Risto Vuorista en ole koskaan tavannut enkä ole heidän kanssaan koskaan keskustellut. 

Olen siis itsenäinen suomalainen mies, joka ei tosiasiallisesti mitenkään liity edellä mainittujen ihmisten mahdollisiin todellisiin tai väitettyihin poliittisiin tai yhteiskunnallisiin harrastuksiin.

Mielestäni nämä edellä mainitut suomalaiset henkilöt ovat varmaan lausuneet monia kiinnostavia ja tärkeitä asioita, koska Iivi Masso muistaa heitä taas kerran julkisuudessa, sillä eihän tuossa asemassa oleva henkilö kuin Masso voi kirjoitella tyhjänpäiväisiä ja ihan villiä, mutta sen verran haluan korjata vääriä linkityksiä, että minä olen yksityinen, itsenäinen, riippumaton suomalainen mies.

  Pidän mahdollisena, että olen joissakin asioissa hyvin samaa mieltä kuin nämä edellä mainitut henkilöt, mutta en ole tutkinut heidän mielipiteitään niin tarkkaan, että voisin sanoa asiasta puolesta tai vastaan.

Masso viittaa erään kirjan julkistamistilaisuuteen Helsingissa Sanoma-talossa. En todellakaan pitänyt siitä kirjasta, koska ainakin minun omantuntoni mukaan tuo kirja yritti perusteettomasti leimata myös nykyisiä rauhanomaisia venäläisiä ihmisiä ”miehittäjiksi”. 

Olin tullut paikalle tuohon julkistamistilaisuuteen ja mielenosoitukseen, mutta tosiasiallisesti olin vain paikalla, vaikka en ollut mielenosoittaja. 

Sadat muutkin ihmiset olivat kiinnostuneina paikalla seuraamassa performanssia puoleen ja toiseen. 

Tietysti kristittynä miehenä olen ollut omantunnon ja Jumalan käskyjen velvoittamana lähimmäinen myös tuolloin Virosta saapuneille ihmisoikeusaktivisteille, jotka eivät hyväksyneet Virossa asuvien ”muukalaisten” ja Virossa asuvien ”venäläisten” mustamaalamista miehittäjiksi eivätkä he hyväksy muutakaan syrjintää. 

En tiedä nykytilannetta ja toivottavasti olette jo pistäneet toimeksi poistaen kaiken syrjinnän, sorron ja mustamaalamisen Viron venäläisväestöä vastaan.

 En siis syytä nykyistä Viroa yhtään mistään, enkä syyttänyt silloinkaan. Olen vain niin tavanomainen suomalainen moraalinen ihminen, että en pidä siitä, jos joskus jossain virolaisten natsiyhteistyötahojen syyllisyyttä holokaustin toimittamisessa vähätellään ja vääristellään.  

Tällaiset työttömän suomalaisen yksityisihmisen mielipiteet eivät ole kuitenkaan mitenkään yhteydessä ”Kremlin informaatiosotaan”, jota en ole edes nähnyt missään Suomessa. Pikemmin toisesta suunnasta on tullut runsaasti propagandaa.

Kaiken kaikkiaan tahdon korostaa, että en mitenkään hyväksy vihollisuutta virolaisia tai Viron valtiota vastaan. 

Olen käynyt monta kertaa Tallinnassa ja pidän siitä kaupungista: Tallinna on niin kuin pieni kaunis yhdistelmä Pietaria ja Tukholmaa. Juuri Tallinnan venäläisyys tekee siitä erinomaisen viehättävän paikan, jossa ainakin itse nautin, vaikka en tunnekaan ketään ihmisiä Virosta. 

Matkailukohteena Viro ja sen pääkaupunki ovat todellisia elämyksiä ihan kansainvälisestikin arvioituna. 

Myös tuen ja hyväksyn Viron valtion olemassaolon sekä valtion instituutiot. Olen aina kokenut Virossa, että sillä on erinomaiset geopoliittiset mahdollisuudet kehittymiseen: kiitos Viron venäläisten, niin Viron valtiolla ja yrityksillä on jopa suoranainen ”oikotie” menestykseen suuren Venäjän naapurina EU:n jäsenenä. 

En näe mitään syytä käyttää aikaa tai energiaa mihinkään vihollisuuden lietsomiseen virolaisia tai Viron valtiota vastaan. Toivon kaikkea parasta menestystä, rauhaa ja siunausta!


Pyydän vielä kerran hiukan tarkkuutta kirjoittamiseen ja vähemmän propagandaa,


JÄLKIKIRJOITUS


Iivi Masso on demokratian ja sananvapauden irvikuva: hän kirjoittaa myös omaan Facebookiinsa parjauksen minua ja muita "Kremlin agentteja" vastaan ikään kuin järjestäisimme valtavaa informaatiosotaa häntä ja pyhää Viron valtiota vastaan: https://www.facebook.com/notes/iivi-anna-masso/informaatiosota-naapurisuhteet-ja-solidaarisuus/10153060840417390?pnref=story 



Mikä absurdia, niin samanaikaisesti hän on kuitenkin pistänyt estot ainakin minua vastaan, jotta en voisi nähdä Viron presidentin erityisavustajan parjausta minua ja muita ”meikäläisiä” vastaan sekä asiaan liittyvää keskustelua.

 Ainakin Jukka Mallinen on innolla levittänyt Iivi Masson Facebook-päivitystä, joka on siis sisällöllisesti sama kuin Delfin julkaisu 6.2.2015.

  Ihmettelen pienessä elämässäni sitä, että mikä se tällainen West ja sananvapaus ja Freedom ovat, kun Viron presidentin kansliassa haukutaan meikäläisiä, mutta kuitenkin estetään edes nähdä nuo parjaukset neidin Facebookista ja vielä vähemmän voisin vastata neidille. 

(Presidentin kanslia esittelee Iivi Masson ”neidiksi”). Eikö avoin yhteiskunta (Open Society) tarkoittaisi sitä, että väärinkäsitykset poistuvat dialogin avulla? 

Avoin sähköpostini on kyllä mennyt perille Iivi Masolle ja Toomas Henrik Ilvekselle: http://juhamolari.blogspot.fi/2015/02/avoin-kirje-iivi-massolle-ja-toomas-h.html


KIRJOITTAJA on riippumaton, sitoutumaton suomalainen mies, joka ei tahdo Suomen valtion tekevän taas niitä virheitä, joita sotiin johtanut epäonnistunut politiikka ilmensi. 

Suomalaisten ei pidä ajatella sen enempää Amerikan Yhdysvaltojen, Euroopan Unionin kuin Venäjän Federaation intressien tyydyttämistä, vaan Suomen omaa etua tässä maailmassa ja tässä ajassa.

Juha Molari, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)