Statcounter

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Finrosforumin tiedottaja Kerkko Paananen: En kommentoi

Finrosforumin yleisölle avoimeen tilaisuuteen, jota Suomen ulkoministeriötä palveleva ulkoministeri Tuomiojan erityisavustaja Tarja Kantola ja kehitysyhteistyöministeri Heidi Hautala suojelivat Finrosforumin puheenjohtajana ja varapuheenjohtajana, pääsivät sisälle Doku Umarovin "valtiollisen" kanavan Kavkaz-Centerin toimituskunta.

Venäjän valtiollisen televisiokanavan Russia Todayn - ilmeisesti maailman suurimman televisiokanavan - kolumnistia ("regular RT contributor") ei päästetty sisälle yleisölle avoimeen tilaisuuteen, jossa käsiteltiin Venäjän korruptiota, sananvapaus- ja ihmisoikeusongelmia. Ensimmäinen esitelmöitsijä olisi ollut nimenomaisesti ministeri Heidi Hautala. Näin Vuosaaressa Sofia-kulttuurikeskuksessa 11.12.2011.

Kuvassa Kerkko Paananen, Finrosforumin tiedottaja, joka kielsi pääsyn ennen kuin kukaan sanoi mitään tai edes esittelin omaa nimeäni tai mitään. Hämmästyttävää, että hän tunnisti minut. Kerkko sanoi jo heti minun käveltyäni eteisaulaan: ”Sinulla ei ole pääsyä tänne”. Tulin vasta ulko-ovesta sisälle. Niin avaan videon ja nyt tiedustelen, miksi en siis pääse. En saa vastausta syrjinnän perusteesta.



- - - - - - -



No comments in my blog, but you can find my phone number GSM +7911 2970525 (in Russia) +358 44 322 2661 (in Finland) or my email juhamolari-ÄT-gmail.com (см. -ÄT- = @). You can discuss with me in Facebook

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Homepage http://personal.inet.fi/business/molari/

RT blogi: It's time, my friend: it's time

Юха Молари: Пресс-Портрет (YANDEX)

СМИ и Юха Молaри (коллекция)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti