Statcounter

torstai 30. huhtikuuta 2009

Inkerin kirkon Kolppanan hautausmaalla

Kävin Lohjan rovastikunnan ryhmän kanssa Kolppanan hautausmaalla, jonka päälle oli vuonna 1937 pistetty kestopäällyste, koska suomalaisen kommunistin Adam Soittun mukaan kristilliset hautausmaat ja kirkot eivät sovi.

Sellainen uskonnon vastainen ideologia sopi hyvin Stalinille, jonka teologian opinnot olivat jääneet pahasti kesken!

Totta on myös, että silloinen luterilainen kirkko oli liian innostunut poliittiseen oikeistoon, jopa natsi-ideologiaan, jolloin tuolloiset kommunistit löysivät oppi-isiltään tarpeettoman julmia keinoa sellaisiakin kristillisiä kokoontumisia ja tuntomerkkejä, kirkkoja ja hautausmaita, vastaan, joilla ei olisi ollut mitään tekemistä natsi-ideologian tai kapitalistisen sortokoneiston kanssa. Saman julman kohtalon saivat kokea myös ortodoksiset kirkot lähialueilla.

Videossa Kolppanan pastori Aleksander Soittu kertoo Kolppanan hautausmaan ja kirkon historiasta. Pastori Soittu ei ole sukua edellä mainitulle Adam Soitulle.

Olen toimittanut jo noin 1000 hautajaista. Minun mielestäni vainajien pitää saada levätä rauhassa. Heidän omaisilleen on annettava kunnioitettu oikeus suruunsa. Vainajia ei pidä siirrellä pois, jos vallitsevat ideologiat vaihtuvat. Antaa myös vanhojen muistomerkkien ja museoiden säilyä. Minulle ei ole edes vaikeaa toimittaa siunausta, olipa vainaja mistä puolueesta tahansa tai ilman puoluekorttia. Ymmärrykseni mukaan taivaan portilla ei kysytä puoluekorttia. Ihminen on itsessään Jumalan luomana kiinnostava. Siinä pitäisi riittää jo tarpeeksi ihmeteltävää!

Sain eilen kiitoskortin. Siinä oli valokuva, jossa toimitin vainajan siunausta Ramskullan kappelissa Pohjan seurakunna alueella Raaseporin kaupungissa. Erityisen paljon kiitosta sai kanttorimme, joka lauloi koskettavasti ja korkeatasoisesti muistotilaisuudessa. Vainajien ja omaisten surua pitää osata kunnioittaa.



Juha Molari, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172, +358 44 238 1165
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
Twitter: https://twitter.com/molarijuha